Kulunut kevät on ollut erittäin työntäyteinen ja sisältänyt niin paljon matkustelua, että bloggailu on valitettavasti jäänyt vähemmälle. Sitä suuremmalla syyllä onkin ilo palata näppäimistön ääreen todellisen klassikon kanssa: tällä kertaa arvion kohteena on Helsingin arvokkain (sanan molemmissa merkityksissä) ravintola Savoy.
Savoy on eittämättä Suomalainen instituutio isolla alkukirjaimella. Historian siipien havinan tuntee välittömästi, kun astuu keskelle edellisen vuosisadan alkupuolen suomalaisdesignin täyttämää ravintolaa. Immersio vahvistuu, kun somelieeri ehdottaa alkushampanjaksi Deutzia, joka oli kuulemma 30-luvulla Helsingin suosituin kuohuva. Myös ruokalista on täynnä perinneruokaa, tunnetuimpana lajina Marskin suosima vorschmack. Vorschmackista pöytätoveri tosin osasi kertoa, ettei se ole kummoista, mutta ilmeisesti tekee kauppansa legendan vuoksi.
Palvelu on juuri niin asiallista, kuin pitääkin. Ruoka on hyvää, mutta yllätyksetöntä, ja jos ruoan laatu on pääkriteeri, samalle rahalle saa enemmän vastinetta Michelin-tähditetyistä ravintoloista. Pääruoaksi tarjoiltu hirven sisäfile ansaitsee kuitenkin kunniamaininnan: en muista pitkiin aikoihin syöneeni yhtä herkullista riistaa. Lisäksi jälkiruoan vadelmat oli kuulemma poimittu keittiömestarin kesämökiltä, mikä oli pikantti tunnelmaa kasvattava yksityiskohta.
Institutionaalisuus ei valitettavasti ole pelkästään positiivinen asia. Pöydässä hetken istuttuaan tajuaa, että asiakaskunta on aika homogeenista massaa: sali täynnä keski-ikäisiä liikemiehiä, joiden seassa istuu siellä täällä muutama sukupuolettoman näköinen nainen. Alun ihastus klassisen tyylikkäästä miljööstä haihtuukin nopeasti tunteeseen, ettei ravintola luontevasti taivu oikein muuhun käyttöön kuin liikeateriointiin tai vanhusten syntymäpäiväjuhlien näyttämöksi. Kun lähdimme ravintolasta, jäin pohtimaan, voisikohan Savoy nuorentua menettämättä tunnelmaansa?
Kokemus: 3 / 5 - Historian siipien havina jättää viileäksi
Hinta-laatu: Petrattavaa
